Sunday, October 25, 2009

Seurakuntaleirillä

Viime viikolla oli ensimmäinen Andaman Fellowshipin seurakuntaleiri. Mukana oli 65 vanhuksista lapsiin saakka. Jokainen perhe sai oman huoneen, ja nuoret pojat pitivät vanhoista miehistä huolta. Mukana oli myös aivan uusia perheitä, joihin on saatu kontakti lasten kautta.

Leirin päätarkoitus oli pitää kivaa perheen kesken. Oli varattu kaikenlaisia palkintoja joita arvottiin osallistujille. Puhuttiin pääpalkinnoista: Jääkaappi, uuni, pesukone, tehosekoitin ym. Ihmiset odottovat innolla iltaa. No, minäpä olin ensimmäinen onnekas, ja sain uimapuvun. Ja päälekin se piti vetää. Mikäs siinä, sehän oli thai-versio uimapuvusta eli iso hame joka kietaistaan ympärille. Eipä arvanneet kaikki siinä viaheessa, että mukavien pääpalkintojen nimikkeiden alla oli ihan yhtä hauskoja yllätyksiä. Tehosekoitin olikin huhmare, jääkaappi mahtuikin kainaloon, eikä tarvinutkaan tilata autoa hakemaan voittoapalkintoa kotiin. Pesukone oli se käsikäyttöinen, eli pesuvati ja pesujauhetta. Mutta kaikki nauroivat itsensä kipeiksi, ja kaikilla oli tosi hauskaa.

Illan mittaan karkeloimme moneen otteeseen Thailaseen tyyöliin, niin että kaikki pääsivät mukaan. Ruoka oli hvyää ja maisemat aivan mahtavat. Olimme vuorten väliin rakennetulla padolla.

Ruokalan väki oli aivan otettu meidän ryhmästä. He ihmettelivät miten niin sekalainen joukko oli tullut yhdessä perheleirille. Eivät olleet malttaneet olla kurkistelematta sisään mitä hauskaa me pidimme. Kyselivät myös ihmisisltä heidän taustojaan. Ja sitten järjestivät viimeisen aterian aikana yllätyksen: tarjosivat kaikille jäätelöt, niin paljon kuin jaksoi syödä. Sanoivat etteivät olleet koskaan nähneet mitään tälläistä. Jumalan rakkaus oli päässyt puhuttelemaan. Köyhän näköiset vanhukset istuivat syömään hyvinpuettujen joukkoon ruokapöytään. Heitä kohdeltiin samanarvoisina, arvokkaina ihmisinä. Perhe jossa on Aids tartuntaa sairastava, sai normaalin kohtelun. Vain Jumalan rakkaus voi näin vaikuttaa.

0 comments: