Kyläreissulla

Olemme olleet Laosin Luangprabangissa nyt kaksi viikkoa. Aika menee nopeasti kun on paljon uutta näkemistä ja kokemista. Menneellä viikolla lähdimme projektitiimin kanssa koko perheen voimin kyläreissulle heidän kanssaan. Kohteena oli tällä kertaa projektin kaukaisemmat kylät. Olimme varustautuneet seikkailuun ja kylillä yöpymiseen, sekä patikoimiseen.
Matka kulki ensin päätietä, ja kääntyi sitten vielä 90km korkeiden vuorten yli päällystämätöntä tietä pitkin. Koska viikonloppuna oli satanut aika paljon, oli tie monin kohdin niin liukas ja savinen, että neliveto oli tarpeen. Tie kulki melkein koko matkan 1000-1300 m korkeudella, joten nautimme koko matkan mahtavista vuoristomaisemista. Joiltakin osin kuljimme myös pilvien yläpuolella.
Ensimmäiseen kylään patikoimme 7 km. Polku oli muuten hyvä, paitsi kurainen ja liukas sateiden jälkeen. Matka kesti kaksi tuntia, olimme kylässä klo 18.00. Ehdimme sinä iltana vielä kuitenkin tehdä ruokaa, syödä sekä pitää koulutus ensiavusta kylän vapaaehtoistyöntekijöille. Iltapesu tapahtui kylän vesipisteessä kunnon laolaiseen tapaan.
Seuraavana päivän teimme kalastusretken pientä jokea pitkin. Vettä oli noin 50-80 syvyydeltä. Miku kulki perässä kalakori vyötäisillä. Kalaonni ei oolut mahtava, koska vesi virtasi liian kovaa ja vettä oli liian paljon heittoverkoille, mutta saimme kymmenen pientä sinntiä, jotka sitten paistoimme nuotiolla, ja söimme riisin kera hienosti banaanin lehdeltä. Kasviksinä söimme polun varrelta kerättyjä kassavan lehtiä, jotka oli nuotiolla pehmennetty banaaninlehden sisällä nekin, sekä tikussa paahdettuja chilejä. Ruoka maistui todella hyvältä.
Iltapäivän uimme joessa, juttelimme kyläläisten kanssa ja nautimme olostamme. Mitä olisikaan asua tälläisessä kylässä vaikka vuosi elämästä. Joillakin kyläläisillä oli veteen aseteltu generaattori, jonka avulla he saivat sähkölampun palamaan. Muilla oli tuikkuja ja kynttilöitä. Korealaiset olivat rakentaneet kylään koulun ja vessan. Muita kehityksen tuomia asioita ei siiten ollutkaan. Tämä on uusi kohde Fida projektille, ja työ on vasta alussa tässä kylässä.
Aamulla seurasimme kun naiset lähtivät peltotöihin. Illalla he tulivat puukuormaa kantaen kotiin. Toiset naiset ahersivat koko päivän poljettavan ”riisimyllyn” kanssa. Riisi kuoritaan polkemalla, hakkaamalla, miten sen nyt selittäis. Jonkun pitää päivittäin tehdä sekin työ, että kuorittua riisiä on seuraavaksi päiväksi. elämä on todella kädestä suuhun elämistä.
Illalla minua tultiin hakemaan avuksi synnytykseen. Lähdin katsomaan, vaikka en tiedä yhtään mitään, ainakin voisin neuvoa välineiden steriloinnissa. Tämä oli naisen toinen synnytys, ja kovin kivulias. Lapsivesi oli mennyt jo kolme tuntia sitten, ja vertakin oli menetetty paljon. Isovanhemmat olivat huolissaan. Lääkäriäkin yritettiin soittaa, mutta hän ei luvannut tulla, koska matka oli liian vaivalloinen, eikä perhe ollut tiettävästi varakas, jotta se olisi ollut vaivan arvoinen. Päättelimme, että koska vauva edelleen liikkuu vatsassa, ja supistukset ovat ollet vain tunnin väliajoin, että varmaan kaikki on edelleen kunnossa. Rauhoittelimme äitiä ja perhettä. Isoisä oli huolissaan, mutta ketään miehistä ei ollut kotona, että olisi voitu lähteä kantamaan synnyttävää naista lääkärin luokse. Kylässä ei ole edes kyläkätilöä, vaan kaikki ovat perinteisesti synnyttäneet itse oman äitinsä avustuksella.
Talo oli köyhän tyypillinen talo, maalattia, ja muutama bambulaveri nukkumapaikaksi. Kaikki oli siinä neljän seinän sisällä. Keittiö toimi avotulella maalattialla, savut menivät kätevästi seinien rakosista ulos. Nainen istui jakkaralla. Katosta riippui vaate, josta hän sai otteen synnytystyöntöihin. Isoäiti yritti pakkosyöttää banaania ja riisiä, ettei voimat lopu kesken, ja hermostui, jos nainen hetkeksikään ummisti silmänsä, ettei vain nukahda tai pyörry. Lopulta nainen halusi siirtyä bambuvuoteelle. Pikkuveli oli vieressä pönkittämässä asentoa tyynyillä ja peitoilla, sekä syöttämässä riisivelliä. Minulta kysyttiin kaikenlaista, mutta en osaanut vastata kuin tehkää niinkuin olette ennenkin tehneet. Tunsin itseni kovin tietämättömäksi ja osaamattomaksi.
Lopulta kello 21.30 syntyi poika kynttilän valossa. Ihmettelin mielessäni elämän ihmeellisyyttä.
Aamuriisit syötyämme lähdimme paluumatkalle. Levähdyttyämme ja syötyämme luonaan, lähdimme uudelleen matkaan. Tällä kertaa 2 km kävely vuorta ylös ja alas. Ehdimme vielä uimaan joelle. Tämän kylän asukkat olivat toista heimoa, erittäin vaaleaihoisia. Talot olivat kaikki pylväiden päällä. Aikuiset olivat pelloilla iltamyöhään asti. Kotona lapset valmistivat ruokaa töistä palaville vanhemmille.
Molemmissa kylissä en voinut olla ajattelematta lapsia ja heidän tulevaisuutta tässä kehityksen pyörässä. Kyläkoulussa ei ole riittävästi opettajia, vanhemmilla ei ole aikaa lapsille. Lapsia kuitenkin syntyy edelleen 5-8 perheeseen. Tässäkin kylässä tytöt menevät jo 14-15 ikäisenä naimisiin. Elämä pyörii jokapäiväisen ruoan hankinnan ympärillä. Riisin lisäksi yleensä on vain kasviksia ja suolaa. Edelleen kehitysyhteistyöntekijänä jää miettimään, mistä aloittaa yhteisön kehittäminen. Mistä koostuu elämän laatu, jne.